Vapauden tavoittelijat Tampereella
Vapauden tavoittelijat -kirjassaan Aurora Airaskorpi kertoo ensimmäisestä vuodestaan itsensätyöllistäjänä ja päästää ääneen muitakin perinteisen palkkatyön jättäneitä eri alojen edustajia. Kahdeksan tällaista oman alani vapauden tavoittelijaa kokoontui viime viikonloppuna Tampereelle viettämään suomen kielen yksityisopettajien koulutuspäivää.
Suomen kielen yksityisopettajien fb-ryhmässä on lähes 500 jäsentä, mutta aktiivisesti toimintaan osallistuvia lienee parisen kymmentä. Itsekin kuuluin fb-ryhmään ja luin satunnaisesti postauksia jo kauan ennen kuin ajatus yksityisopettajuudesta edes kutitteli mieleni pohjilla. Kuukausittaisissa Zoom-tapaamisissa näkee tavallisesti sekä vanhoja tuttuja että uusia kasvoja. Ja näissä Zoom-tapaamisisissa on todellakin voimaa! Tampereen keskusteluissa kävi ilmi, että juuri yksityisopettajien yhteiseen Zoom-palaveriin osallistuminen on ollut monen meistä kohdalla innostamassa ja rohkaisemassa ratkaisevan askeleen ottamiseen kohti yrittäjyyttä.
Palkintomatkoille (joita myös hanke- ja työmatkoiksi kutsutaan) pääsin palkkatöissäni useinkin, ja niinpä on ihan oikeus ja kohtuus, että myös nykyinen pomoni (minä, kukapa muukaan) kustansi minut Tampereelle nauttimaan syysviikonlopusta, hyvästä ruuasta ja makoisista unista Ilves-hotellin pehmeässä sängyssä.
Erilaisia opettajia, erilaista osaamista, erilaisia näkökulmia
Koulutuspäivä ei suinkaan ollut ”koulutuspäivä” (kuten kotiväki kehtasi epäillä), vaan todellakin tiukkaa asiaa. Yhteiseen pöytään toimme monenlaisia asioita: asiantuntemustamme, tuoretta innostusta, hyviksi havaittuja kokemuksia ja aiheita yhteiseen pohditaan. Kun kahdeksan kouluttajaa kokoontuu, ei ole tarvetta ulkopuolisille kouluttajille. Myös monen oppilaitoksen/yrityksen soisi antavan enemmän arvoa oman henkilökunnan erityisosaamiselle yhteisissä koulutuksissa. Kovin usein paikalle kutsutaan joku ulkopuolinen asiantuntija, vaikka omasta talosta löytyisi juuri täsmäosaamista asiaan.
Meillä oli Ilves-hotellin kokoushuoneessa monipuolinen kattaus. Tuore yrittäjä, hiljattain Suomen Ääntämisklinikan perustanut Päivi Virkkunen perehdytti meitä muita ääntämisen opettamisen saloihin. Koulutuspäivän järjestäjä, Vuoden 2021 suomenopettaja -palkinnon pokannut pitkän linjan yksityisopettaja Hanna Männikkölahti puhui sekä tehokkaasta markkinoinnista että piti vaikuttavan Myy lisää! – esityksen. Pitkään yksityisopettajina toimineet Mari Nikonen ja Maiju Ollilainen jakoivat kokemuksiaan. Mari muistutteli omiin kokemuksiinsa nojaten, että ihan kaikkea ei yksinyrittäjänkään tarvitse tehdä itse, vaan monia asioita voi ulkoistaa. Maiju puolestaan jakoi vinkkejä ajanhallintaan ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Saimme myös vähän maistiaisia Marin tulevasta verkkokurssista.
Itse olen tottunut puhumaan muille opettajille taitotasoarvioinnista, oppimista tukevasta arvioinnista ja sen sellaisista jutuista asiantuntijan syvällä rintaäänellä. Olipa virkistävää Tampereella valita omaksi aiheekseni tuore innostukseni digipedagogiikka. Miten vapauttavaa onkaan jakaa oppimaansa siinä vaiheessa, kun on itsekin vielä oppimisen alussa. Ei tarvitse teeskennellä tietävänsä yhtään enempää kuin todellakin tietää. Asiantuntijan rooli on aika raskas taakka kantaa vuodesta toiseen. Varsinkin, jos kärsii jonkinasteisesta huijarisyndroomasta: aina saa olla sydän kylmänä odottamassa, milloin joku huutaa, että keisarilla ei ole vaatteita.
Vaikeita tunteita unohtamatta
Otimme yhteiseen käsittelyyn myös meitä kaikkia aika ajoin vaivaavan …. nyt tulee trendisana: prokrastinaation. Eli siis suomeksi sanottuna vetkuttelun ja vitkastelun. Itsensätyöllistäjän vapaudessa on omat haasteensa. Siinä, missä maanantaiaamun tahmeudesta voi selvitä pilkkomalla päivän tehtävät pienempiin osiin ja palkitsemalla itsensä aina tilaisuuden tullen, isompi urakka saattaa olla edessä pitempien lomien tai muusta syystä pidettyjen taukojen jälkeen. Täytyy löytää itsestänsä paukkuja lähestyä vanhoja opiskelijoita, ideoida uusia koulutuksia, markkinoida, näkyä somessa, olla ahnehtimatta liikaa töitä ja pitää samalla huoli, että pennoset riittävät myös pahan päivän varalle. Hoidettavia asioita on samaan aikaan niin, ettei oikein mihinkään saa tartuttua. Onneksi tässäkin auttaa vertaistuki: muiden samassa tilanteessa olevien kokemukset, neuvot, vinkit ja kannustus.
Ei tätä, ei enää
Aurora Airaskorpi toteaa, että on kahdenlaista vapautta: vapautta pois jostain ja vapautta kohti jotakin. Ennen kuin pystyy edes tunnistamaan, millaista vapautta havittelee, on monen meistä ensin vapauduttava jostain vanhasta. Siinä, missä joku meistä yrittäjäksi ryhtyessään haki vapautta liiasta työkuormasta tai palkkatyön ristiriitaisista vaatimuksista, toinen haki vapautta jatkuvasta työnhausta ja pätkäpestien maailmasta. Tasan ei käy mikään tässä maailmassa. Niin ei myöskään S2-opettajien pestit Suomen maassa. Siinä missä pääkaupunkiseudulla on S2-opettajien markkinat, pienemmillä paikkakunnilla ei töitä ole pilvin pimein tarjolla.
Itse tein palkkatöitäni viimeiset pari vuotta jatkuvasti enenevässä vieraantumisen tunteessa. Olin suostuvainen orja (kirjailija Madelene Buntingin termi), joka hiljaa hyväksyen opin pitämään jatkuvaa kiirettä ja työolosuhteiden heikentymistä normaalina. Välillä havahduin, mutta en pystynyt muuttamaan suuntaa, johon työpaikkani oli liukumassa. Oli helpompaa pelastaa edes itseni eli irtisanoutua. Voin kuvailla tuntemuksiani suoralla lainauksella Airaskorven kirjasta: ”Kaipuu, joka oli alkanut hiljaisena kuiskauksena, yltyi talven aikana kovaksi huudoksi. Sen viesti oli, että yksikin vuosi lisää olisi liikaa. Minun paikkani oli juuri nyt jossain muualla.”
Omaa aikaa ja työtä omilla ehdoilla
Keskustelimme Tampereella myös siitä, mitä asioita arvostimme nykyisessä tilanteessamme. Ykkösasiana monen kohdalla nousi ajankäytön vapaus. Mahdollisuus määritellä, milloin tekee töitä ja milloin viettää aikaa perheen kanssa tai jollain muulla mieluisalla tavalla. Toinen asia, jonka moni meistä koki arvokkaaksi, on mahdollisuus tehdä työtänsä omalla tavallaan, omilla ehdoillaan, omien arvojensa mukaisesti.
Molemmista vapauden muodoista olen itsekin siekailematta nauttinut. Useamman kuukauden vapaajaksot mummaillen olisivat tuskin entisessä elämässäni ainakaan yhtä kivuttomasti onnistuneet. Ja vaikka työkalenteri on sitten välillä vähän turhankin täynnä, ei työviikossani ole yhtäkään työtehtävää, jota en itse ole valinnut ja josta en pitäisi. Työhön liittyvät arvoristiriidat ovat enää pahaa unta.
Luopumisen tuskaa
Jättäessään palkkatyön vapauden tavoittelija luopuu paljosta: säännöllinen kuukausipalkka, palkalliset lomat, työterveyshuolto, kaikenlaiset työsuhde-edut ym ym työnantajan tarjoama hyvä. Nämä eivät ole ollenkaan vähäisiä asioita ihmisen elämässä ja siksipä moni sinnittelee työsuhteessa, joka on ihan ok, mutta ei sen enempää.
Airaskorpi kirjoittaa: ”Monen hypyn taustalla on ollut halu tehdä jotain merkityksellisempää, luoda elämälle kertomus, joka on linjassa oman minäkäsityksen kanssa.” Kaikille merkityksen löytyminen juuri omasta työstä ei ole yhtä tärkeää. Uskon kyllä, jos joku sanoo minulle vain käyvänsä töissä ja olevansa aivan onnellinen näin. Miksipä hän valehtelisi? Itselleni tunne työn tarkoituksesta ja tärkeydestä samoin kuin työnilo ovat aina olleet arvokkaita hyvinvointiani lisääviä asioita.
Mutta ennen kuin olin valmis palkkatöistäni luopumaan, piti vapautua monesta koukusta. Olin hyvän palkan aiheuttamassa rahakoukussa, vakituisen työsuhteen aiheuttamassa turvallisuuskoukussa ja pitkän työsuhteen aiheuttamassa ”kaikki nämä saavutetut edut, joista en missään tapauksessa tahdo luopua”- koukussa. Kuvitelma omasta erinomaisuudesta aiheutti ”olen korvaamaton”- koukun, jota pahensi vielä vääristynyt lojaalisuus työnantajaa kohtaan. On tässä ollut vapautumista!
Jäänkö ihan yksin?
Moni kärvistelee huonojen pomojen armoilla ja ikävissä työtehtävissä, koska työkavereista luopuminen tekee jo ajatuksena niin kipeää. Ja niinhän se on, että kun työyhteisön jätät, harva jälkeesi huutelee. Suurin osa työkavereista on nimenomaan työpaikan kavereita.
Myös yksinyrittäjä tarvitsee työkavereita. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Siksi olenkin niin kiitollinen tästä suomen kielen yksityisopettajien joukosta. Olen löytänyt oman heimoni.
2 Responses
Olipa kiva kirjoitus, ja mukavaa, että olet tyytyväinen koulutusviikonlopun antiin! Mun tarkoituksena oli järjestää tapahtuma, jossa olisi kerrankin aikaa jutella kunnolla. Luulen, että onnistuttiin aika hyvin. 🙂
Kiitos, Hanna, sinulle huippuhienoista järjestelyistä!