Terveisiä YKIstä
Olipas taas hauskaa marraskuun lopussa päästä pitkästä aikaa arvioimaan YKI-testejä ihan pääkallopaikalle Jyväskylään. Kun kesällä otin vakipalkkatyöstäni lopputilin, tiesin toki, että samalla kun pääsisin eroon kuormittavista työtehtävistäni, menettäisin myös jotain tosi tärkeää eli oman työyhteisön. Vaikka työyhteisömme ei loppuaikoina enää ollutkaan niin tiivis kuin aikaisemmin, syinä sekä korona että lukuisat työolojen ja näin ollen yhteistyömahdollisuuksien heikennykset, on työkavereilla ja joukkoon kuulumisella ollut aina minulle iso merkitys. Niinpä mieltä lämmitti, kun Jyväskylään oli taas kokoontunut joukko meitä YKI-arvioijia saman asian äärelle. Samat tutut naamat – ja silloin tällöin jokunen uusikin – vuodesta toiseen kiihkeästi keskustelemassa ja joskus vähän kinastelemassakin, onko tämä suoritus nyt alle 3, 3 vai 4 – ja millä perusteella.
Aina silloin tällöin minulta kysytään, miten tähän YKI-arvioijien yhteisöön pääsisi mukaan, mitä me oikeastaan teemme ja muuta sellaista. Silloin aikoinaan, kun minä tähän heimoon liityin, arvioijakoulutuksista ilmoitettiin ihan julkisesti ja sellaiseen sai sitten osallistua, jos vaatimukset täyttyivät. Kurkkasin juuri, että asetuksen (1163/2004) mukaan ”arvioijaksi haluavalla täytyy olla tutkintokielen opinnot tai/ja yliopiston ja ammattikorkeakoulun opettajalta vaadittu kelpoisuus tutkintokielestä”. Muistaakseni myös työkokemusta piti olla.
Nykyisin uusia arvioijia koulutetaan ymmärtääkseni tarpeen vaatiessa eli arvioijaksi halukkaat voivat ilmoittautua Solkiin ja sieltä sitten kutsutaan koulutukseen, kun uusille arvioijille on taas tarvetta. Viimeisin porukka taidettiin kouluttaa viime vuonna. Arvioijahalukkaiden piikin taisi aiheuttaa kotoutumiskoulutuksen viimeisimmän kilpailutuskierroksen älytön vaatimus, että kotoutumiskoulutuksen avainhenkilöllä täytyy olla YKI-arvioijan pätevyys. Itselläni sellainen oli ja on, ja niinpä silloinen oppilaitokseni keräsi pisteet koppaan. Mutta miksi ihmeessä avainhenkilöllä pitäisi juuri tämä pätevyys olla? Itse esimerkiksi olin avainhenkilönä alkuvaiheen moduuleissa eli tasolta 0 tasolle A2. Kyllä siinä hommassa keskeistä on ihan muunlainen pedagoginen osaaminen ja arviointiosaaminen kuin opiskelijan suorituksen arvioiminen oikealle taitotasolle. Ely ja Elyn aivoitukset. Mitähän seuraavalle kierrokselle keksitään?
Tunkua keskitason testiin
Ykiin liittyviä vääriä luuloja olen saanut oikoa vuosien varrella – ja niitä on esiintynyt sekä opiskelijoiden että opettajien keskuudessa. Tavallisin lienee tämä ”Suomi-passi -testi” -ajatus. Usein kysellään, miten pääsisi siihen Suomen kansalaisuus -testiin. Sellaista ei Suomessa ole olemassakaan. Sen sijaan YKIn keskitason todistus on yksi virallisesti hyväksytyistä tavoista osoittaa riittävä suomen tai ruotsin kielen taito kansalaisuushakemusta varten. Sen jälkeen, kun tämä tuli voimaan vuonna 2003, testiin osallistujien määrä on kasvanut hurjasti. Vaikka testikertoja/vuosi on lisätty, keskitason testitilaisuudet täyttyvät silmänräpäytyksessä.
Ikävä kyllä tosi iso joukko testeihin innokkaasti ilmoittautuvista ja osallistuvista, ei saa testiä läpi. Onpa joukossa todellisia kanta-asiakkaitakin. Jo ennen kuin edellisen testin tulos on saapunut, he ilmoittautuvat seuraavaan testitilaisuuteen – ja sitten taas seuraavaan ja sitten taas seuraavaan. Arvioija saa kuunnella ja/tai lukea puhumisen ja kirjoittamisen testisuoritukseen liitettyjä sydäntä särkeviä tarinoita ja pyyntöjä päästä tällä kertaa läpi, kun tämä on jo viides kerta testissä. Lopussa usein ”Auta minua”. En voi auttaa.
Prepataan, prepataan
En voi auttaa arvioijana. Opettajanakaan en voi enkä halua auttaa sellaisia testiin menijöitä, jotka alle kuukausi ennen testitilaisuutta ottavat yhteyttä ja pyytävät apua testissä suoriutumiseen. Keskitason testi mittaa käytännön tilanteista selviämiseen tarvittavaa yleistä kielitaitoa tasoilla B1 ja B2. Jos tällaista kielitaitoa ei ole, ei opettajan – tai jonkun muun – antamista pikkuvinkeistä ja tärpeistä ole juuri apua. Tämä konkretisoitui taas kirjoittamisen suorituksia arvioidessani. Vaikka valmennuskurssilla olisi opetettu ja opittukin käyttämään sellaisia lausahduksia kuin ”tästä asiasta on monta erilaista mielipidettä”, ”ensinnäkin – toiseksi – kolmanneksi” ja ”yhteenvetona voin todeta”, mutta teksti näiden fraasien välissä on hädin tuskin suomeksi tunnistettavaa huttua, on turha haaveilla läpipääsystä. Tällä kertaa todella monessa suosituksessa komeili myös varsin sujuva lausahdus ”Muistathan ilmoittaa mahdollisista ruoka-allergioistasi” joskus ainoana kirjoituksen ymmärrettävänä lauseena.
Vieno toiveeni kaikille YKI-valmentavia koulutuksia opettaville onkin, että keskittykää ihan vaan siihen peruskielitaidon vahvistamiseen. Kun osaa tehdä ymmärrettäviä suomen kielen lauseita ja muistaa riittävästi sanoja, pötkii jo pitkälle. Tietenkin on hyvä tutustua testitehtävätyyppeihin niin, ettei testissä tule isoja yllätyksiä, mutta ulkoa opitut kontekstiin sopimattomat lausahdukset yleensä vain heikentävät lopputulosta.
Minä en saa minkäänlaisia YKI-valmentavia koulutuksia vetää, kuten eivät saa muutkaan YKI-arvioijat. Tästä antoi Opetushallitus päätöksen tai ainakin erittäin vahvan suosituksen jo useita vuosia sitten. Ensin vähän ihmettelin tätä, sillä emmehän me arvioijat minkään salaisen tiedon äärellä ole. YKIn tehtävätyypit ja arviointikriteerit ovat kaiken kansan nähtävillä netissä, kuten arvioinnin läpinäkyvyys edellyttääkin. Ja jos jollakulla alan ihmisellä olisi kiusaus vaikkapa kopioida testitehtäviä omaan käyttöön, niin sehän on mahdollista ihan kaikille YKIn testitilaisuuksien järjestämiseen osallistuville. Siis näinhän ei missään tapauksessa saa tehdä!!! Ettei nyt kukaan tule sanomaan, että kannustan blogissani väärinkäytöksiin. Totean vain, että testisalaisuuden säilyminen on aina viime kädessä kiinni siitä, että testisysteemin jokainen osanen ymmärtää oman vastuunsa.
Sittemmin olen tullut tulokseen, että ehkäpä Oph:n linjaus eli kaksoisroolin – arvioija ja opettaja -välttäminen on todellakin paikallaan. Vähän suorastaan hirvittää seurata, miten YKIin preppaaminen alkaa pikkuhiljaa muistuttaa ison maailman kielitestien (Cambridgen kielitesti, TOEFL, IELTS sun muut) ympärille kasvanutta bisnestä. Ykillä myyvät kielikoulutusta sekä oppilaitokset että itsenäiset yrittäjät. Eräs opiskelijani totesi juuri viime viikolla, että hänen oli tosi vaikea löytää muunlaista B-taitotason kielikurssia kuin YKI-testiin valmentavaa. Epäilemättä valtaosa YKI-kursseista on hyviä, tarpeellisia ja paikallaan – itsekin tiedän useita opettajia ja koulutuksia, joita empimättä suosittelisin ja suosittelenkin kyselijöille. Ongelma vain on, että monella kurssia kyselevällä on sellainen käsitys, että kunhan YKI-kurssin käy – ja vieläkin vähemmän: kunhan käy YKI-kurssilla – niin YKI-kolmonen on taattu. Tiedän, että joissakin oppilaitoksissa otetaan ilolla kurssille myös sellaiset maksavat asiakkaat, joiden kohdalla testin läpäiseminen ei ole millään tavalla realistista. Moraalitonta rahastusta, jos minulta kysytään. Tosin ei kyllä kysytä.
Verorahoille kyytiä
Törkeästä rahastuksesta voi puhua, kun YKI-kursseille otetaan opiskelemaan opiskelijoita, joiden kohdalla on täysin selvää, että he eivät tule kurssista hyötymään. Mutta millä nimellä kutsuisin sitä paljon paljon isomman mittaluokan rahan tärväämistä, joka YKI-testeihin liittyy? Ja nyt puhutaan meidän veronmaksajien rahasta. Yleiset kielitutkinnot on voittoa tavoittelematon Suomen valtion kielitutkintojärjestelmä. Itse asiassa YKI on jotain vieläkin enemmän. Se on kielipolitiikkaa, josta voimme olla ylpeitä. Moni ei ehkä tiedäkään, että YKI-tutkinnon voi suorittaa kaiken kaikkiaan yhdeksässä kielessä. Koulujen kielivalikoima sen kun kapenee, mutta YKI-testissä pääsee testaamaan vaikkapa espanjan tai saksan kielen osaamistaan.
Usein kuulee rutinaa, että tutkintomaksu on kauhean kallis (keskitason testi on 140 euroa), mutta todellisuudessa se ei kata murto-osaakaan yhteen testikertaan liittyvistä kuluista. Kun arvioijana kuuntelen tai luen peräjälkeen ties kuinka monta testisuoritusta, jotka eivät ole lähelläkään läpäisyä, veroeurot vain vilistävät silmissäni ja visioin erilaisia tapoja rajoittaa testiin osallistumista. Ennen vanhaan eli ennen keskitettyä sähköistä ilmoittautumisjärjestelmää järjestimme oppilaitoksessamme ennen jokaista testikertaa ilmoittautumistilaisuuden, jossa kerrottiin testistä esimerkkitehtävien avulla. Jokaisesta tilaisuudesta taisi poistua jokunen osallistuja, joka päätti lykätä YKI-testiin ilmoittautumista ja osallistumista tuonnemmaksi.
Tarkkana arviointikriteerien kanssa
Se, että suomen kielen keskitason testiin osallistuu niin paljon porukkaa, joiden ei tässä testissä vielä pitäisi olla, ei ole vain verorahaongelma. Kun yhä isompi osa testiin osallistujista jää alle taitotason 3, onko vaara, että taitotason 3 alaraja laskee? Hämärtyykö arvioijan käsitys taitotasoista, jos joutuu hylkäämään ison osan suorituksista? Tämä on siis ihan omaa yksityisajatteluani, ei mikään virallisemmin julki tuotu huoli. Ainakin skarppina arvioija saa olla, että kriteerien mukainen arviointilinja säilyy.
Onneksi jokainen arviointitilaisuus alkaa yhteisellä koulutuksella, joka ohjaa meitä arvioijia keskinäiseen yhdenmukaisuuteen ja löytämään yhtenäisen käsityksen suorituksista ja niistä arviointikriteereistä, jotka parhaiten kuvaavat suorituksia. Taitotasoarviointi on arviointikriteerien lähilukua. Koulutuksissa keskustellaan erilaisista tulkinnoista ja sovitaan yhteisestä linjasta. Tämä onkin YKI-arvioijana toimimisessa parasta: säännöllinen mahdollisuus päivittää omaa ammattitaitoa arvioijana ja ehkä jopa kehittyä siinä.