Paskaduuni ei motivoi
Olen viime aikoina pohtinut aika paljon motivaatiota. Sekä omaani että suomen kielen oppijoiden. Toiveikkaana ajatuksenani on ollut: jospa vain saisin kiinni siitä, miten pystyn lisäämään omaa motivaatiotani erinäisiä ei-aina-niin-innostavia juttuja kohtaan (näitähän riittää kuntosalilla käymisestä töiden tekemiseen), ehkä pystyisin motivoimaan myös opiskelijoita paremmin.
Motivaatiota tutkaillessani olen lueskellut yhtä ja toista, mm. Frank Martelan ja Karoliina Jarenkon kirjoittaman tekstin Sisäinen motivaatio – Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat. Tästä tekstistä on peräisin otsikon provosoiva sanavalinta paskaduuni. Suora lainaus Martelalta ja Jarenkolta: “Paskaduuni” saa sisäisen motivaation kontekstissa uuden määritelmän: paskaduuni on työtä, jossa ihminen ei pääse tyydyttämään perustarpeitaan eli omaehtoisuuden, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kokemusta. Mikä tahansa työ voi olla paskaduunia.
Kiihkeää keskustelua S2-facessa
Kuinka ollakaan, edellä oleva paskaduunin uusi määritelmä palautui mieleeni, kun viikonloppuna seurasin S2-opettajien facebook-ryhmässä käytyä kiivasta keskustelua erään yrityksen tavasta järjestää suomen kielen opetus. Heillä yksi tekee materiaalit, toinen opettaa ja kolmas arvioi – tai kuten yrityksen edustaja asian ilmaisi: ”kokeiden korjaaja on erikseen”.
Ei mikään ihme, että aihe kirvoitti lähes sata kommenttia. Keskustelu rönsyili jonkin verran, mutta kaiken kaikkiaan minun tulkintani mukaan keskustelua käytiin varsinkin siitä, pääseekö opettaja työssään toteuttamaan psykologisia perustarpeitaan eli yllä mainittuja omaehtoisuuden, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kokemusta.
Nämä kaikki loistavat poissaolollaan, jos opettaja suostuu rooliin, jossa hän papukaijan tavoin papattaa muiden tekemien suunnitelmien mukaiset sisällöt välittämättä siitä, tapahtuuko oppimista vai ei (kun ”arviointi on ulkoistettu”). Itse ainakin opettajana kaipaan työssäni tietyn määrän valinnan- ja toiminnanvapautta; kokemusta siitä, että osaan hommani ja saan asioita aikaan ja yhteyttä samanlaista työtä tekeviin ihmisiin.
Älä hylkää psykologisia perustarpeitasi töissäkään
Ensimmäisen kerran nämä ihmisen motivaatiojärjestelmän keskeiset tekijät eli psykologiset perustarpeet yhdistyivät mielessäni selkeästi omaan työhön opettajana ja myös oppimiseen, kun tutustuin Marika Toivolan ajatuksiin käänteisestä oppimisesta. Allekirjoitan Toivolan lausahduksen: ”Opettajalla täytyy olla oikeus innostua ja myös oikeus epäonnistua työssään”. Itselleni iso osa kyvykkyyden tunnetta on myös oma oppimisen kokemus eli tunne siitä, että osaamiseni on kasvamaan päin. Oppiminen edellyttää sitä, että opettajalla on vapaus kokeilla uutta ja että tähän kannustava turvallinen työyhteisö.
Kirjassaan Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja Frank Martela haluaa lisätä neljänneksi psykologiseksi perustarpeeksi hyväntekemisen eli sen, että ihminen kokee pystyvänsä vaikuttamaan myönteisesti itseä ympäröivien ihmisten elämään. No, siihenhän me opettajat toivottavasti tähtäämme. Siihen, että toimintamme tuottaa jotain arvokasta eli oppimista. S2-opettajien face-keskustelussa ratkaisua jakaa opetus erillisiin eri henkilöiden hoitamiin osasiin puolustettiin myös seuraavalla tavalla: ”Kun olemme todenneet, että opiskelijoille siitä ei ole mitään haittaa, olemme pitäneet sen.” Aika huolestuttavaa, jos opetuksen tavoitteena on vain olla aiheuttamatta opiskelijoille haittaa!
Uutta ja erilaista, kehitystä vaiko vain ”säästöjä”?
”Hyvä vaan, kun uskalletaan myös kokeilla uutta ja erilaista!” ja ”Kehitys ja uudet ideat ovat alalle tervetulleita.”, todettiin face-keskustelussa myös. Ikävä kyllä oman kokemukseni mukaan nämä uudet ideat kumpuavat liian usein työnantajapuolen halusta ”tehostaa” toimintaa (=säästää rahaa) ja liian harvoin opettamisen ja oppimisen asiantuntijoiden aloitteesta. Ja se, mikä voi rahahenkilöiden silmissä näyttää optimaaliselta opetuksen uudelleen järjestelyltä (lue: euroja säästyy), ei välttämättä edes toimi toivotulla tavalla. Aivotutkija Minna Huotilainen on todennut lyhytnäköisistä yrityksistä tehostaa työtä: ”Robottityylillä tehdystä työstä alkaa tulla kustannuksia euroinakin erityisesti silloin, jos kyse on työstä, jossa pitäisi innovoida jotakin uutta.”
Mikä tahansa muutos toki voidaan paketoida kauniisti pedagogiseen pakettiin. Minä jos joku sen tiedän, kun kotokoulutuksen avainhenkilön (koiran)virassa perustelin maksajataholle milloin mitäkin opetusjärjestelyjen ratkaisua. Todelliset syyt näihin opetusjärjestelyihin olivat tietenkin aina ne surullisen kuuluisat niukat ja vielä niukemmat resurssit: opetustilojen ja opettajien riittämättömyys. Näin jälkikäteen ihan hävettää kaikki se pseudopedagoginen potaska, jota puppugeneraattorini on tuottanut. Ihanko oikeasti joku voi uskoa esimerkiksi, että on millään lailla pedagogisesti perusteltua ahtaa kaksi opiskeluryhmää pieneen luokkahuoneeseen opiskelemaan kauheassa metelissä tunkkaisessa ilmassa hirveässä härdellissä joka päivä?
Opettajat ovat sopeutuvaista sakkia. Oli kyse sitten opetuksen siirtämisestä kahteen vuoroon (ei enää juurikaan yhteistä aikaa työkavereiden kanssa), Zoomin (”liian kallis”) korvaamisesta Teamsilla (Zoomiin verrattuna sysipaska opetuksen väline), työsopparin vaihtuminen 100% palkasta 80% palkkaan (työvelvoitteet eivät tietenkään varsinaisesti vähene) tai muista vastaavista työolojen huononnuksista, vähän aikaa puhistaan ja puhkutaan ja sitten tyydytään. Työnantaja teettämän vuosittaisen työtyytyväisyyskyselyn tulokset ovat edelleen ihan jees, sillä onhan työssä vielä ”paljon hyvääkin”.
Mutta Martela ja Jarenko kuitenkin varoittavat: ”Tyytyväisyys on passiivinen tila, kun taas innostus on aktiivinen tila. Siksi innostus on organisaation kannalta selvästi relevantimpi mitattava suure. Työn imua koskeva laaja kansainvälinen ja kotimainen tutkimus osoittaa selvästi, että innostuneet työntekijät ovat hyvinvoivempia, terveempiä, luovempia ja tehokkaampia työssään ja tämä näkyy lopulta myös yrityksen tuloksessa. Innostus on erityisen tärkeä töissä, jotka vaativat luovuutta, asiakaspalvelua tai joissa määrän sijasta laatu ratkaisee.”
Ja toinen lainaus Valonöörit-kirjasta: ”Tutkimustulokset osoittavat vahvasti, että sisäinen motivaatio on optimaalinen tila sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Sisäisesti motivoitunut työntekijä voi hyvin, mutta on myös tuottavimmillaan. Innostus korreloikin selvästi tuottavuuden kanssa. Siksi johtajien tärkein tehtävä on työntekijöidensä sisäisen motivaation vaaliminen.”
Hyvä lukija, sujauta nämä viimeiset kappaleet tekstiäni esihenkilösi työpöydälle, laukkuun tai työpapereiden väliin. Jospa innostuksen korrelaatio tuottavuuden kanssa innostaisi myös rahakirstun vartijoita tekemään parempia päätöksiä.
Oikein innostavaa työsyksyn alkua meille kaikille opettajille – ja muidenkin töiden tekijöille! Ei suostuta tekemään paskaduunia, vaan arvostetaan vapauttamme käyttää luovuuttamme ja osaamistamme, arvostetaan itseämme, työkavereitamme ja opiskelijoitamme.
