Ylös, ulos ja lenkille
Lupasin, että tällä viikolla lähdetään ulkoilemaan, reippailemaan ulos. Rehellisesti sanottuna ulkoilu ei juuri tällä hetkellä mua kauheasti houkuttele. Lämpömittari näyttää, että ulkona on noin 20 astetta pakkasta ja kova viima saa ilman tuntumaan vieläkin kylmemmältä. Sohva, hyvä kirja ja kuppi kuumaa kaakaota tuntuu paljon paremmalta idealta.
Oikeastaan mä en edes ole kovin reipas ihminen. Enemmän olen sellainen sohvaperuna. Mutta kävelemisestä kyllä tykkään ja haluankin tänään jutella niistä paikoista Helsingissä, missä tykkään kävellä. Ja vaikka tosiaan en ole mikään himoliikkuja, niin kyllä mun askelmittariin tavallisen päivän aikana kertyy ainakin se maaginen 10 000 askelta. Tosi pitkään terveyssuositukset sanoivat, että ihmisen pitää kävellä joka päivä ainakin 10 000 askelta. Onneksi uudemmat tutkimukset kertovat kuitenkin, että vähempikin riittää. 5000 askelta päivässä on kuulemma terveyden kannalta ihan hyvä tulos.
Mulle noita askelia tulee helposti, koska mulla on koira ja koiran kanssa täytyy mennä kävelemään monta kertaa päivässä. Trisu-koira onkin mun paras personal trainer. Jos ei Trisua olisi, niin en kyllä varmasti lähtisi aamuisin kello kuusi ulos milloin vesisateeseen, milloin paukkupakkasiin. Mutta koska olen niin tottunut meidän aamukävelyihin, en oikeastaan edes herää kunnolla silloin harvoin, kun aamukävely jää syystä tai toisesta väliin.
Silloin harvoin, kun olen kävelemässä ilman koiraa, tykkään käyttää kävelysauvoja. Sauvakävely on myös sellaista liikuntaa, jota mun opiskelijat usein ihmettelevät. Niin kuin se vesijuoksukin. Mä tykkään tosi paljon sauvakävelystä. Se on tehokasta liikuntaa ja erityisesti selkä, niska ja hartiat tykkää, kun käyttää kävelysauvoja. Silloin kun mä olin vielä yhdessä koulussa töissä, me järjestettiin opiskelijoille liikuntapäiviä ja silloin mä usein ohjasin sauvakävelyä. Ja aika moni opiskelija innostui sauvakävelystä, kun sai kokeilla sitä itse. Tiesitkö muuten, että monesta kirjastostakin voi lainata kävelysauvat? Katsoin juuri netistä, että ainakin 15 pääkaupunkiseudun kirjastossa tämä on mahdollista.
Mutta siis, sauvat käteen ja minne sitten. Aika lähellä mun kotia on Helsingin korkein kohta. Se on Malminkartanonhuippu eli Malminkartanon täyttömäki. Tää mäki on noin 90 metriä korkea. Mäen päälle voi kävellä polkuja pitkin, mutta siellä on myös kuntoportaat, jos porrastreeni kiinnostaa. Malminkartanon kuntoportaat on Helsingin pisimmät kuntoportaat. Minua ei kyllä porrastreeni yleensä innosta, mutta aina silloin tällöin nousen mäen huipulle ihailemaan maisemia. Onneksi huipulla on penkkejä, joilla voi sitten istua ja antaa hengityksen tasaantua.
Koska mä tykkään niin paljon merestä, yksi mun lempiulkoilupaikka sijaitsee tietenkin meren äärellä. Se on Uutela, Vuosaaressa Itä-Helsingissä. Uutela on tosi suosittu retkeilypaikka ja virkistysalue. Se on kolmelta suunnalta meren ympäröimä eli merestä siellä todella pääsee nauttimaan. Uutelassa on kaikkea mahdollista: metsää, korkeita kallioita, niittyjä, lampia ja suomaata. Siellä on myös viljelypalstoja ja jopa maatila. Ja tietenkin Uutelassa on mielettömän hieno merinäköala. Sanotaan, että Uutelan Särkkäniemi on unelmapaikka lintubongaukseen ja Uutelan Skatanniemessä taas aukeaa jylhä merimaisema vaativimmillekin romantikoille.
Luontopolkuja on eri pituisia ja ne kaikki on merkitty tosin hyvin. Edes minä en onnistu siellä eksymään, vaikka tavallisesti eksyn aina ja kaikkialla. Ja jos nälkä yllättää, omia eväitä voi grillata kahdessa keittokatoksessa. Ja jos nälkä yllättää ja olet unohtanut eväät kotiin, tee niin kuin minä teen ja piipahda Kahvila Kampelassa. Kyllä, kampela on kala. Ja mä syönkin usein Kahvila Kampelassa kalakeittoa. Keitto ei tosin ole kampelasta, vaan se on tämän paikan kuuluisaa, ihanaa lohikeittoa. Ja mikä parasta, kahvila Kampelaan on myös koirat tervetulleita. Tää kahvila sijaitsee Uutelan kulmalla eli vähän retkeilyalueen ulkopuolella. Siellä siis kannattaa käydä joko ennen tai jälkeen ulkoilualueella reippailun.
Uutelaan on mun kotoa sen verran pitkä matka, että siellä käyn aika harvoin, vaikka se onkin ihana alue. Munkkiniemi sen sijaan on aika lähellä ja siellä pääsen myös nauttimaan merestä. Munkkiniemi on yksi mun lempikaupunginosia Helsingissä. Munkkiniemellä on pitkä historia. Alue kuului tosi pitkään, jo 1600-luvulta lähtien Munkkiniemen kartanon maihin. Se oli siis pitkään maaseutua. 1900-luvun alkupuolella kuuluisa suomalainen arkkitehti Eliel Saarinen innostui Munkkiniemestä. Hän sai tehtäväksi suunnitella, miten Munkkiniemi muutetaan maaseudusta kaupungiksi. Tämä Eliel Saarinen oli muuten sama arkkitehti, joka on suunnitellut esimerkiksi Helsingin rautatieaseman. Eliel Saarinen olisi halunnut tehdä Munkkiniemestä kymmenien tuhansien ihmisten kaupunginosan, jossa olisi bulevardeja ja hienoja rakennuksia. No, tämä suunnitelma ei aivan toteutunut, mutta paljon hienoja juttuja Munkkiniemessä on.
Eikä Eliel Saarinen ollut ainoa arkkitehti, jota Munkkiniemi kiinnosti. Suomen kuuluisin arkkitehti, Alvar Aalto suunnitteli ja rakennutti itselleen ja vaimolleen työ- ja asuinrakennuksen Munkkinimeen vuonna 1936. Nykyisin tähän taloon voi tutustua opastetulla kierroksella. Munkkiniemessä sijaitsee myös Alvar Aallon ateljee vuodelta 1955. Ja sinnekin voi varata opastetun kierroksen. Monet sekä Aallon kotitalon että ateljeen vierailijoista ovat kuulemma japanilaisia.
Mutta siis, nyt ollaan Munkkiniemessä. Ja jos ei ole kiire mihinkään, eikä ole ihan hirmuisen kamala ilma, mun kävelyreitti menee suunnilleen näin. Ensin kävelen Munkkiniemen puistotietä pitkin ja aika usein piipahdan ihanassa korttelikahvilassa Max’s Cafessa. Siellä on sellainen tunnelma kuin elokuvien kahviloissa usein on. Tuntuu, että melkein kaikkia asiakkaat tuntee toisensa ja työntekijät tuntevat hyvin ainakin kanta-asiakkaansa. Ihmiset tervehtivät ja juttelevat keskenään – ja minä, ulkopuolinen, nautin olostani. On kuin näytelmää kattelisi. Ja tietenkin tähänkin kahvilaan saa tuoda koiran. Ja koiria siellä on usein montakin. Munkkiniemessä asuu aika paljon vanhempaa varakasta väkeä. Kahvilassa istuu siis usein vanhoja rouvia, joilla on mukanaan pieni koira.
Mutta jatketaan matkaa. Munkkiniemen puistotien päässä käännyn vasemmalle ja suuntaan kulkuni meren rantaan. Talvisin Munkkiniemen rannasta lähtee matkaluistelurata eli luistelurata meren jäällä. Mä tykkään katsella luistelijoita. Luisteleminen meren jäällä näyttää ihanalta, siinä on sellainen vapauden fiilis. Mutta oikeasti se on kuulemma aika vaikeaa, koska jää ei ole yhtä tasaista ja sileää kuin tavallisella luistinradalla.
Kesäisin Munkkinimen rantaan monia meistä houkuttelee Munkkiniemen uimaranta. Se on ehdottomasti mun lempiuimaranta koko Helsingissä. Siellä on kiva leppoisa tunnelma, siistit pukukopit, jätskikioski – kaikki, mitä tarvitaan. Munkkiniemen uimarannan ainoa huono puoli on, että siellä tuntuu olevan joka kesä sinilevää. Uimaranta on kyllä käytössä talvellakin. Se on suosittu avantouintipaikka. Saunaa ei ole, mutta on sentään lämmitetty pukuhuone. Ja autolla pääsee ihan lähelle. Jos mä joskus uskallan aloittaa avantouinnin harrastamisen, teen sen varmaan Munkkiniemessä.
Kun jatkan matkaa uimarannalta, pääsen rantaa seuraamalla kävelemään Gallen-Kallelan museolle asti Espoon puolelle. Tää Munkkiniemen reitti on kiva yhdistelmä kaupunkikävelyä, meren rantaa, puistoja ja mukavia kävelyteitä. Samanlainen kiva yhdistelmä eri elementtejä löytyy Kaivopuistosta ja sen läheisyydestä.
Kaikki käveleminen tekee hyvää. Joskus me tehdään mun miehen kanssa niin, että ajetaan johonkin kaupunginosaan, jota ei tunneta kovin hyvin ja kävellään sitten siellä. Viimeksi me mentiin kävelemään Arabianrantaan. Oikeastaan Arabianranta taitaa kuulua Toukolan kaupunginosaan, mutta ratikassakin lukee, että se menee Arabiaan. Me oltiin siellä Arabiassa siis niin kuin turisteja omassa kotikaupungissamme. Ja koska Helsingissä on 60 kaupunginosaa, tätä kävelyturismia me voidaan harrastaa vielä pitkään.