Museoon museoon
Tänään meillä on aiheena Helsingin parhaat museot. Siis minun mielestäni parhaat. Jonkun toisen ihmisen lista olisi varmasti erilainen, mutta hei, minun podi, minun lempparit.
Mun lompakossa on keltainen kortti, todellinen superkortti. Se avaa mulle ovet yli 40 museoon Helsingissä. Eikä siinä vielä kaikki. Tällä samalla kortilla pääsen koko Suomessa yli 370 museoon. Jos siis sille päälle sattuisin, voisin käydä eri museossa vuoden jokaisena päivänä. Hieno kortti tämä Museokortti. Kortti maksaa 76 euroa per vuosi, mutta ainakin minulla se on maksanut itsensä takaisin tosi nopeasti. Sen jälkeen kun hankin museokortin, en ole enää pysähtynyt miettimään, että viitsinkö nyt käydä tuossa museossa tai näyttelyssä, kun on niin vähän aikaakin ja enhän mä edes tiedä, onko se hyvä vai huono. Nykyään voin piipahtaa museossa pikaisesti tai jos haluan, voin surutta mennä ihailemaan samaa näyttelyä vaikka monta kertaa, ihan mieleni mukaan.
Viime viikolla kävin yhdessä mun lempimuseossa. Se ei ole Helsingin keskustassa, vaan Helsingin Kuusisaaressa. Ihan lähellä Espoota. Tämä museon on nimeltään Didrichsenin taidemuseo. Museo oli ennen erään pariskunnan, Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin koti. He olivat varakas parikunta, rahasta ei varmaan ollut puutetta. Ja he olivat myös kiinnostuneita taiteesta ja sen keräilystä. Nykyisin heidän kotinsa toimii taidemuseona ja pihassa on lisäksi hieno veistospuisto. Mä rakastan tämän melko pienen museon tunnelmaa ja siellä on hienoja näyttelyitä. Nyt kävin katsomassa taiteilija Rafael Wardin näyttelyä. Rafael Wardi on suomalainen taiteilija, vaikka nimi ei suomalaiselta kuulostakaan. Hän syntyi vuonna 1928 ja kuoli vuonna 2021. Hän eli siis todella pitkän elämän ja maalasi ihan elämänsä loppuun asti. Wardi käyttää maalauksissaan paljon keltaista väriä – se on varmaan yksi syy, miksi hänen taiteestaan mä niin paljon tykkäänkin. Mun lempiväri on myös keltainen. Olikin ihanan piristävää käydä katsomassa keltaisina hehkuvia valtavia maalauksia viime viikolla. Tervetullutta väriterapiaa keskelle pimeää talvea.
Itse asiassa toinenkin mun lempimuseoista on kotimuseo – ja se ei sijaitse lähellä Espoota, vaan se on ihan Espoossa. Mutta kaipa mä siitäkin voin jutella tässä, vaikka podin nimi onkin Jutan juttuja Helsingistä. Tämä museo on tietenkin Gallen-Kallelan museo lähellä Leppävaaraa Espoossa. Talon nimi on Tarvaspää ja Akseli Gallen-Kallela piirsi ja rakennutti sen vuonna 1913. Rakennuksessa on komea torni ja Akseli Gallen-Kallela työskenteli kuulemma tornissa silloin, kun hän maalasi kuuluisat Kalevala-aiheiset teoksensa. Rakennus oli paitsi taiteilijan ateljee, myös perheen koti. Ja nykyään se on siis museo. Tällä hetkellä museossa on esillä todella hieno näyttely. Näyttelyn nimi on Paluu Keniaan. Mä tutustuin tähän näyttelyyn aika hauskassa tapahtumassa syksyllä. Museossa nimittäin järjestettiin sellainen tapahtuma, jossa oli ohjelmassa yin-joogaa, neulejoogaa ja lisäksi tutustuminen tähän näyttelyyn. Siellä me sitten makailimme joogamatoilla venyttelemässä museon isossa salissa ympärillämme taiteilijan hienot kuvat. Ja kilisytimme neulepuikkoja ateljeessa ja kuuntelimme, kun museon työntekijä kertoi meille Akselin ja hänen perheensä elämästä.
Ja kirsikkana kakun päällä voin kertoa, että Gallen-Kallelan museon kahvila on yksi ihanimmista museokahviloista, joita tiedän. Kahvila sijaitsee kauniissa puuhuvilassa museon pihalla. Jos mä olen ymmärtänyt oikein, niin Akselin perhe asui jonkin aikaa tässä huvilassa ennen kuin he muuttivat päärakennukseen. No, joka tapauksessa kahvila on todella kaunis vanha rakennus ja huoneet ovat viihtyisiä – ja mikä tärkeintä: kahvi hyvää ja kakut herkullisia.
Mutta nyt täytyy kyllä siirtyä Helsingin keskustaan. Yhtä mun suosikkimuseota eli Kansallismuseota, en nyt viitsi liikaa tässä mainostaa, sillä Kansallismuseo on tällä hetkellä suljettu korjausten ja lisärakentamisen vuoksi. Ja se avataan vasta vuonna 2027. Isoja muutoksia on siis luvassa. Mutta onneksi Kansallismuseokin on siirtynyt nykyaikaan: kaikki museon perusnäyttelyt on mahdollista kokea virtuaalisesti. Jos Suomen historia yhtään kiinnostaa, niin kannattaa käydä Kansallismuseossa virtuaalisesti, eikä odotella neljää vuotta. Kirjoitat vain googleen ”Kansallismuseon virtuaalinäyttelyt” ja hups olet museossa.
Kampissa, Tennispalatsin yläkerrassa on Helsingin taidemuseo eli HAM. Useimmat ihmiset tuntee tämän talon Finnkinosta, mutta leffassa käymiseen voi hyvin yhdistää myös museovierailun. Erityisesti, jos on onnellinen museokortin omistaja. Hamissa (tää on jotenkin niin hassu tää nimi Ham – se tulee tietenkin englannin kielestä Helsinki Art Museum, mutta jostain syystä mä en osaa olla ajattelematta englannin sanaa ham eli kinkku). Mutta siis Hamissa on usein tosi hauskoja ja mielenkiintoisia, vähän erilaisia näyttelyitä. Netistä huomasin, että siellä tammikuun puoleen väliin asti on näyttely, johon ehdottomasti haluan mennä Matildan eli siis mun lapsenlapsen kanssa. Tän näyttelyn nimi on Kevätlaitumelle ja museon nettisivuilla mainostetaan, että näyttely koetaan ilman kenkiä ja että lähtökohta on lapsen mittakaava. Sinne siis kiiruusti. Hamissa museokäynnin kruunaa museokauppa, jossa on myynnissä kaikenlaista ihanaa pientä ja suurta. Mä rakastan museokauppoja. Joskus vietän museokaupassa pitemmän aikaa kuin itse museossa. Postikortteja, muistikirjoja, kyniä, pelikortteja, palapelejä, koruja, julisteita, leluja ja paljon paljon muuta. Sellaisia juttuja, joita et tiennytkään tarvitsevasi, kunnes huomaat poistuvansa paikalta paperikassi täynnä aarteita.
Kiasmastakin täytyy varmaan sanoa pari sanaa, vaikka mä en sitä omaksi lempimuseokseni laskekaan. Vaikka mä tykkään taidemuseoista paljon, mä en oikestaan ymmärrä kuvataiteita ollenkaan. Tykkään vain katsella kaikenlaista. Kiasmassa mulle tulee joskus sellainen olo, että pitäisi jotenkin ymmärtää enemmän. Kiasma on siis Nykytaiteen museo ja rakennus on kieltämättä komea. Kiasman arkkitehti on yhdysvaltalainen Steven Holl. Mä muistan, että monen ihmisen mielestä oli väärin, ettei arkkitehti ollut suomalainen. Ja muistan, että Kiasmaa arvosteltiin aluksi paljon. Kiasma avautui vuonna 1998 ja ehkä se oli siihen aikaan vähän liian moderni monen suomalaisen mielestä. Mä kyllä tykkään käydä Kiasmassa: siellä on todella hauska museokauppa ja kiva kahvila. Kahvila on tilava ja siellä näkee kaikenlaisia ihmisiä. Koska siellä on helppo liikkua lastenvaunujen kanssa, se on myös suosittu lattemammojen tapaamispaikka. Lattemamma on siis äiti, jolla on lapsi vaunuissa tai rattaissa ja joka tapaa äitikavereitaan kahviloissa.
Viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä tulee tänään mun listalla Ateneum. Suomen tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti. Tätä ei voi ohittaa. Jo nimi on hieno. Nimi Ateneum viittaa kreikkalaiseen jumalattareen, Pallas Atheneen, joka on tiedon ja viisauden jumalatar. Ateneum tarkoittaa Athenen temppeliä tai pyhäkköä. Ja on kyllä rakennus hieno. Se avautui yleisölle vuona 1888 ja pitkään tässä talossa toimi sekä taidekoulu että taidemuseo. Nykyään koko talo toimii taidemuseona ja se on Suomen suosituin taidemuseo. Tänä vuonna eli vuonna 2023 kävijöitä on ollut yli 500 000 eli yli puoli miljoonaa. Ja tämä on erityisen iso määrä, sillä tänä vuonna Ateneum avautui kävijöille vasta huhtikuussa. Sitä ennen se oli noin vuoden kiinni remontin takia. Museossa on aina pysyvä näyttely ja se esittelee monia sellaisia maalauksia, jotka on tosi rakkaita suomalaisille. Ja lisäksi Ateneumissa on vaihtuva näyttely – tällä hetkellä se on näyttely, jonka nimi on Valoa ja väriä. Se esittelee impressionistista taidetta.
Tästä tuli tällä kertaa tällainen taidepodcast. Helsingissä on tietenkin hirmuisen paljon muitakin kiinnostavia museoita, esim. Urheilumuseo Tahto – se sijaitsee Olympiastadionilla. Ratikkamuseo on myös kiinnostava ja samoin kuin Helsingin kaupunginmuseo – sehän on tietenkin maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Voi voi, näitä on valtavan paljon. Ja sehän tietenkin tarkoittaa, että mä palaan kiertämään museoita myös myöhemmin tässä mun podcastissa.