Englannin kielen esiinmarssi
Tunnustan. Olen juuri niitä ihmisiä (täti-ihmisiä), jotka ravintolassa puhuvat englannin kieltä käyttävälle tarjoilijalle itsepintaisesti suomea. Suomenkielistä puhettani selkeytän tarpeen mukaan ar-ti-ku-loi-mal-la sel-ke-äs-ti, KÄYTTÄMÄLLÄ VÄHÄN ENEMMÄN VOLYYMIA ja non-verbaalisella viestinnällä: vaikkapa heiluttamalla tarjoilijan edessä kolmea sormea, kun tilaan pizzan numero 3. ”Kiitos”, ”ole hyvä” ja ”näkemiin” saattavat nekin tulla suustani hivenen normaalia painokkaammin komeasti ja kirkkaasti. Jälkikäteen niihin tableonlinen – ja mitä näitä nyt on – palautekyselyihin jaksan kerrasta toiseen kirjoittaa: ”Ruoka oli hyvää ja ravintola oli viihtyisä, mutta voisiko tarjoilijalle opettaa edes muutaman kohteliaan perusfraasin suomeksi?”
Suhtautuminen palvelualan osittaiseen muuttumiseen englanninkieliseksi jakaa mielipiteitä. On vielä jokunen minunlaiseni ärsyyntyjä ja on niitä, joiden mielestä tämä on ihan normaalia kehitystä ja ”kaikkihan nyt sen verran englantia osaavat, että saavat sapuskansa tilattua”. Kuulemma kyse ei ole aina ollenkaan siitä, etteikö henkilökunta osaisi suomea, vaan kyseisen kuppilan brändiin kuuluu palvella kaikkia asiakkaita englannin kielellä. Tällainen brändäys yritysmaailmassa sallittakoon. Asiakkaana voin aina valita, jatkanko sitkeästi valitsemallani selkosuomen linjalla, äänestänkö jaloillani vai taivunko tekemään tilaukseni englannin kielellä. Näin siis, kun on kyse ravintoloista tai vastaavista paikoista.
Houkutellaan huippuja
Helsingin uuden pormestarin suunnitelma brändätä koko Helsinki englanninkieliseksi hirvittää. Elokuussa nousi ihan hirmuinen hätä ja huoli, miten houkutella kansainvälisiä huippuosaajia tänne pohjan perukoille, kun neljä taiwanilaista Suomessa tutkinnon suorittanutta huippuosaajaa eivät jääneetkään Suomeen veroja makselemaan.
Hesarin jutussa nämä karkurit kertoivat, miksi maailman onnellisimmaksi maaksi moneen kertaan valittu Suomi ei ollutkaan heidän unelmiensa täyttymys. Syitä oli monia: huono palkka, puolison vaikeudet työllistyä, syrjäinen sijainti kaukana kaikesta ja – tämä on suosikkini: “On vaikea luoda suhteita ja olla vuorovaikutuksessa suomalaisten kanssa”. Ja nämäkö asiat ratkeavat sitten sillä, että lisätään englannin kielen käyttöä entisestään?!?
Suomen kieli – turha kieli?
Eiköhän pormestarinkin intresseissä ole se, että osaajat nimenomaan pysyisivät ja jopa viihtyisivät Suomessa. Miten ihmeessä tätä tavoitetta tukee vaikkapa englanninkielisen perusopetuksen ja englanninkielisten varhaisopetuspaikkojen lisääminen, mikä kai hyödyttää ja houkuttaa ennemminkin Suomeen väliaikaiselle komennukselle tulevia perheitä? Eikös englanninkielinen varhaiskasvatus ja perusopetus pikemminkin johda siihen, että myös tulijoiden lapsilla on niitä yllä mainittuja vaikeuksia solmia suhteita suomalaisten kanssa?
Mitä tapahtui maailman parhaalle peruskoululle ja ajatukselle, että monipuolinen kielitaito on rikkaus? Suomen kieli ei ole hyödytön ja turha kieli suomessa asuville ihmisille, vaikka sitä sellaiseksikin on tituleerattu. Suomen kieltä oppiva ja osaava lapsi on usein paras mahdollinen motivaattori myös vanhempien suomen kielen oppimiselle.
Ja entä sitten ne tänne tulevat ja täällä jo olevat, jotka eivät osaa englantia? Eihän työvoimapula koske vain korkeakoulutettuja englanninkielentaitoisia huippuja. Tuskin vaikkapa sote-alan vaikeuksia löytää työntekijöitä ratkaistaan ihmelääkkeellä nimeltä englannin kieli.
”Joko tai” riittää
Kohtuuttomat kielitaitovaatimukset ovat asia erikseen. Pakkoruotsin kannattaja en ole. Yliopiston pakollinen virkamiesruotsi ei todellakaan takaa minkään sortin todellista kielitaitoa. Näin oli jo silloin viime vuosituhannella, kun minä omani suoritin. Ja näin tuntuu olevan edelleen – päätellen siitä, että tyttäreni (joka ei toivottavasti lue äidin blogikirjoituksia) osaa sanoa ruotsiksi tasan yhden lauseen ”Jag heter Gunilla, kallas Nilla” ja niinpä vain on hänelläkin todistusta näyttää myös virallisesta ruotsin kielen taidosta. Eikä tytön nimi edes ole Gunilla!
Utopia täydellisestä suomen kielen taidosta
Työnantajien haluttomuus palkata työntekijöitä, joiden suomen kielen taito ei ole vielä huippuluokkaa, pistää vihaksi. Miksi ihmeessä vaaditaan suomen kielen osaamista, vaikka töiden tekemisestä selviäisi hyvin englannin kielelläkin – ja englannin kielen taitoa hakijalta riittää? Tai miksi vaatia täydellistä suomen kielen taitoa (mitä se sellainen sitten lieneekään), sellaisissa työtehtävissä, joista selviytymiseen vähempikin riittää hyvin. Kielitaito on ajan ja harjoituksen myötä kehittyvä taito. Fiksu työnantaja tarjoaa työntekijöilleen kannustusta ja tukea suomen kielen taidon kehittämiseen. Testipisteen aikainen kollegani Elina Stordell kirjoittaa hienossa blogissaan ”Älä vaadi täydellistä kielitaitoa – selvitä, millainen kielitaito riittää” juuri tästä aiheesta ja avaa kielitaitotasoja niin selkeästi, että maallikkokin ymmärtää, että kielitaidossa on sävyjä. Elina listaa blogissaan myös, mitä työnantajat, korkeakoulut ja jokainen meistä voi tehdä tukeaksemme suomen kielen oppimista. Vahva lukusuositus Elinan blogille! Älä vaadi täydellistä kielitaitoa – selvitä, millainen kielitaito riittää | Taitotalo
Ulkoringillä koko elämä
Monet väittävät, että työ on parasta kotoutumista. Voi ollakin, mutta riittääkö työpaikka kotoutumisen? Vaikka työympyröissä pärjäisikin englannin kielellä ja saisi muutkin asiansa hoidettua englanniksi, moni suomen kieltä osaamaton kokee jäävänsä usein ulkopuoliseksi työpaikan sosiaalisissa tilanteissa, sukulais- tai ystäväporukoissa, perhe-elämässä tai harrastuksissa. Koirapuistoissa ja leikkikentillä nämä poloiset seisoskelevat turinaporukoiden ulkoringillä ja uimahallin saunassa he istuvat hiljaa (sinänsä ihan suositeltavaa toimintaa itse asiassa!). Moni kertoo myös kiusaantuvansa, kun muiden seurueen jäsenten on aina vaihdettava englannin kielelle. Tuttu tunne: kauhean noloa, kun kokouksessa viisitoista äidinkielenään ruotsia puhuvaa joutuu vaihtamaan suomen kielelle vain minun takiani. Ehkäpä jo ihan elämänlaadun kannalta olisi paikallaan saada vaikkapa työpaikalla kannustusta ja tukea opiskella myös suomen kieltä.
Jotkut pitkään Suomessa asuneista kantavat harteillaan melkoista häpeän taakkaa. On iso pettymys, että ei ole uuteen maahan asettumisen, perheestä huolehtimisen ja töissä käynnin ohella onnistunut opiskelemaan myös suomen kieltä. Jos takana on jo useampi yritys aloittaa suomen kielen opiskelu heikoin tuloksin, luottamus itseen oppijana on heikoilla – tai vaihtoehtoisesti suomen kieleen on kehittynyt vahva vihasuhde. Jo vuosia sitten opin alkeiskurssia aloittaessani olemaan kysymättä kasvoja uhkaavaa kysymystä: ”Kuinka kauan sinä olet asunut Suomessa?”
Töihin siitä suomea oppimaan
Itsetunto-ongelmien lisäksi opiskelijat raportoivat parisuhdeongelmista. Vaikka se yhteinen rakkauden kieli olisikin englanti, puolison suomen kielen osaamattomuus saattaa alkaa jossain vaiheessa hiertää. Otaksuessaan, että puolison kielitaito kehittyisi noin vain itsestään, suomalaiset puolisot syyllistyvät samaan kuin ne päättäjät, jotka haluavat nipistää kielikoulutusten resursseista ja julistavat, että kyllä sen suomen kielen kaikkein parhaiten oppii työpaikalla. Kielitaito on tilannekohtainen taito. Jos hyvin käy, töissä voi tosiaan oppia hyvinkin sujuvasti toimimaan suomen kielellä omissa työtehtävissään. Viimeistään Yki-testi paljastaa monelle kieltä itse ”elämässä oppineelle”, että suomen taito onkin rajallinen. Monessa työssä ja työpaikassa suomen kieli ei sen sijaan juuri kehity, vaan pahimmassa tapauksessa ruostuu käytön puutteessa. Ne paljon mainostetut kahvituntikeskustelut ovat katoavaa kansanperinnettä. Jos erillinen kahvitauko sattuisikin olemaan, moni viettää sen mieluusti älypuhelimensa hyvässä seurassa. Havaintojeni mukaan taitotaso A2 on mystisesti se maaginen taso, jolle monen työssä käyvän kielitaito asettuu. Joko pienen pieni kielitaito kehittyy työssä paremmaksi aina tasolle A2 asti tai sitten aiemmin B-tasolle yltänyt kielitaito ruostuu työssä käytön puutteessa ja muutaman vuoden kuluttua ollaan taas tasolla A2. Ja jos joku lukija ei ymmärrä, mitä koodi A2 tarkoittaa, vastaus löytyy siihenkin Elinan blogista.